Hypit aiheesta tai urasta toiseen. Et saa millään valittua oikeaa, mikä sopisi sinulle. Olet kokeillut erilaisia malleja, jotka vaikuttavat kiinnostavilta hetken aikaa, ja sitten into ja motivaatio lopahtaa.
Kuulostaako tutulta?
Tämä ongelma on vaivannut minua kauan, mutta olen kyllä vaihtelevasti pystynyt pysymään jossain tekemisessä jonkin aikaa, kuten videoeditoinnissa, videoiden teossa ja puutarha-alalla.
Mutta se saa aikaan sen, että menetät suuren osan siitä, mitä olet oppinut, kun aloitat jonkin uuden asian taas. Tietysti, jos se aihe/ura tuntuu sietämättömältä ja uhkaa mielenterveyttäsi tai terveyttäsi, on vakavasti harkittava jotain muuta.
Uuden asian aloittaminen on hauskaa
On hauskaa opetella uusia asioita. Opiskelen itse yleensä perusasiat ja teen jonkin aikaa. Kuten oli hauska opetella tekemään yksi nettisivu, oli hauska opetella, mitä kaikkea kuuluu videontekoon ja videoeditointiin. Sekä lukuisia muita asioita on ollut hauska ensin opetella, “kastaa varpaat matalaan veteen”, mutta ei koskaan oppia uimaan.
Uuden taidon alkuvaihe on usein palkitseva. Kehitystä tapahtuu nopeasti ja lähes jokainen oppitunti tuo jotakin uutta. Myöhemmin eteneminen hidastuu. Vastaan tulevat toisto, vaikeammat ongelmat ja se epämukava vaihe, jolloin oma osaaminen ei enää kehity yhtä näkyvästi.
Juuri siinä kohdassa kiinnostus helposti katoaa.
Kun tuntuu, että ei enää halua tehdä, niin yrittää ainakin hiukan puskea sen vaiheen yli. Juuri silloin usein moni asia alkaa tarttua meihin.
Jos vaihdat aina uuteen aiheeseen, aikaisemmin opittu ei välttämättä katoa kokonaan, mutta se jää käyttämättä ja alkaa ruostua. Et myöskään pääse kokemaan sitä vaihetta, jossa irralliset perustaidot alkavat muuttua oikeaksi osaamiseksi.
Oletko yleisosaaja vai ikuinen aloittelija?
Yleisosaaminen ja jatkuva aloittaminen eivät ole sama asia.
Yleisosaaja rakentaa useista taidoista kokonaisuuden. Ikuinen aloittelija puolestaan kerää perusteita, mutta ei ehdi käyttää niitä mihinkään valmiiseen.
No videoeditointi on oikeastaan yksi harvoista, joita olen oppinut ainakin jotenkin. Saan aikaan jonkinlaisen kohtalaisen videon. Yksi video sai esimerkiksi 7 000 katselua. Se tosin oli melko yksinkertainen, mutta se vain osoittaa, että yliajattelemme ja analysoimme mieluummin asioita loputtomasti kuin tekisimme niitä asioita, jotka oikeasti edistävät vahvasti niitä eteenpäin.
Joskus vain elämä tulee eteen, kuten minulla on usein käynyt, ja harrastukset sekä muut tärkeät toimet jäävät. Ne tuntuvat sillä hetkellä vähäpätöisiltä ja vähemmän tärkeiltä. Emme toki voi myöskään ajaa toimiamme perheemme, ihmissuhteidemme ja terveytemme yli. Jotkin asiat eivät vaan ole uhrauksen arvoisia.
Opettele taitoa oikeaa projektia varten
Muutama asia on auttanut minua tässä. Valitse jokin projekti, johon haluat oppia kyseistä taitoa. Se tuo suuntaa ja antaa ainakin jonkin päämäärän ja helpottaa suunnattomasti oppimista. Juju on siinä, että valitset ensin jonkin taitoon/ohjelmaan sopivan projektin ja valmiin tuotoksen. Esimerkiksi opettelet Canvalla/kuvanmuokkausohjelmalla tekemään jonkinlaisen kuvan tai muokkaamaan sitä.
Sen jälkeen opettelet vaikka kirjoittamaan jonkinlaisia tekstejä jostain aiheesta. Nyt sinulla onkin taidot tehdä artikkeleita, esseitä ja blogikirjoituksia. Ainakin toivon mukaan ymmärrettäviä, vaikkakaan ei ehkä täysin ammattimaisia. Jos vain jaksat toistaa niitä tarpeeksi kauan.
Kun se alkaa jotenkin sujumaan, voit esim. opetella editoimaan perustasolla yksinkertaisia videoita. Nyt sinulla onkin välttämättömät taidot, joissa yhdistyvät kuvituksen teko videoon, käsikirjoituksen teko siihen ja sitten niiden kokoaminen valmiiksi tuotteeksi eli videoksi.
Et ehkä ole paras kirjoittaja, kuvankäsittelijä tai videoeditoija. Pystyt kuitenkin tekemään kokonaisen valmiin tuotoksen itse.
Yleisosaamisen vahvuus on toki se, että yhdistämällä nuo taidot voit tehdä valmiin tuotteen/tuotoksen, kun taas henkilö, joka on keskittynyt yhteen asiaan, osaa sen, muttei osaa kirjoittaa ollenkaan.
Tee seuraavasta vaiheesta itsestään selvä
Toinen helpottava tekijä on muuttaa työnkulku valmiiksi työvaiheiksi, joita seuraat, kun et tiedä, mitä tekisit seuraavaksi. Tämä toki vaatii, että kehität itsellesi sellaisen.
Kumpi malli on parempi?
On valtava ero ihmisellä, joka on laittanut vuoden kirjoittamiseen, vuoden kuvanmuokkaukseen ja vuoden videoeditointiin, verrattuna ihmiseen, joka on laittanut kaikki kolme vuotta videoeditointiin.
Yleisosaamismalli tosin sopii itselleni, joka olen kiinnostunut monesta asiasta, ja se voi myös sopia sinulle, jos olet sellaista yleistekemisestä ja monesta asiasta kiinnostunut tyyppi.
Toisaalta hieman kadehdin ihmisiä, jotka heti tietävät ja osaavat valita, mitä aikovat tehdä tai mihin he haluavat syventää osaamistaan. Liian monta kiinnostuksen kohdetta on ollut oma kompastuskiveni tässä asiassa. Tärkeintä olisi kuitenkin vain valita ja edetä jossain suunnassa. Se antaisi selvyyttä sitten valita joku toinen syvän osaamisen ura.
Vaikea toki sanoa, kumpi malli on parempi tulevaisuudessa. Molemmilla on paikkansa kuitenkin aina. Koska yleensä perustason osaamisella tai vähän sen yli osaa tehdä asiat “tarpeeksi hyvin”, jotta jokin asia edistyy.
Olipa suuntasi mikä tahansa, toivotan menestystä valitsemallasi polulla.

Paluuviite: Uusien ideoiden kiro (shiny object syndrome): Miten valita yksi polku ja pysyä sillä - Roope Ruostela