Sisällysluettelo
Levoton mieli ja kirjoittamisen käynnistäminen
Oloni on levoton ja en pysty keskittymään. Saan juuri sanoja aikaan tähän dokumenttiin kirjoitettua. Olen kirjoittanut niin paljon päiväkirjaa, että alan heti kirjoittamaan sellaisella tyylillä ja miksei, se on henkilökohtaista.
Paikan voima luovuudessa
Tuttu paikka voi helpottaa luovan työn aloittamista. Itse istun aina sohvalle kirjoittamaan, silloin kehoni ja mieleni tietää, että ahaa, nyt kirjoitetaan. Tietokone on hyvä työkalu, mutta sillä tulee tehtyä paljon ja kaikkea, joten helposti alat rönsyilemään. Mikä olisi se yksi taito, jota haluan oppia? YouTube, videoiden teko, videoeditointi, kuvaus.
Yksi asia kerrallaan – mutta miten
Tämä kaikki tehdään suurimmaksi osaksi tietokoneella. Joten haluan keskittyä siihen, mutta miten voit keskittyä, kun 100 asiaa houkuttaa ja huutaa tehtäväksi? Yksi asia kerrallaan, mutta miten se tehdään?
Kun työkalutkaan eivät kanna
Siihen on olemassa paljon erityistyökaluja, mutta entä sitten, kun ei mikään oikein tunnu pitävän ruodussa?
Palaa sinne, missä luovuus syttyy
Joten, jos mieli on levoton, voit palata paikkaan, missä tiedät, että luovuutesi tulee heti käyttöön, ja alat vain tekemään sitä luovaa juttua. Minulle se on ehdottomasti kirjoittaminen läppärin kanssa, se avaa heti kirjoitushalut ja alan kirjoittamaan, mutta vaikeinta on vain löytää joku aihe. Onneksi AI tai ystävät voivat antaa jonkun otsikon, josta sitten vaan alkaa kirjoittaa.
Ensiaskeleet: tartu lähimpään muotoon
Tämä auttaa keskittymään ja saat pian inspiraatiosta kiinni, ja mielesi terävöityy ja rauhoittuu. Eli palaa mieluisimpaan paikkaasi, jossa luovuutesi ottaa vallan, oli se sitten studiossa, pianon äärellä tai kynän ja paperin kanssa, paikassa missä aina kirjoitat.
Rakenna oma luovan työn paikka
Jos et ole jo tehnyt paikkaa, missä luovuutesi saa ottaa vallan, niin suosittelen, että alat tekemään sellaista heti. Jos et tiedä, mistä aloittaa, suosittelen ihan kirjoittamista, jonka voit muokata moneen muotoon: videon käsikirjoitukseksi, uutiskirjeeksi, blogipostaukseksi, twiitiksi, somepostaukseksi. Mutta se voi olla ihan mistä vain olet kiinnostunut: soittamisesta, laulamisesta, piirtämisestä. Jotain, mikä herättää kiinnostuksesi luontaisesti heti.
Anna tilaa myös luovalle tekemiselle
Tietokoneella työskentely voi mennä helposti ohjelmien ja asetusten säätämiseksi. Silloin itse tekeminen jää sivuun. Varaa aikaa myös kirjoittamiselle, soittamiselle tai piirtämiselle, jos juuri sitä haluat harjoitella.
Rutiini on avain
Avain on myös tehdä asiasta rutiinia. Säännöllinen harjoittelu antaa enemmän tilaisuuksia oppia kuin inspiraation odottaminen. Olen kirjoittanut omasta tavastani aloittaa päivä artikkelissa Luovan tekijän aamurutiini.
Oma esimerkkini: sohva ja läppäri
Keskittyminen palaa aina tähän yhteen pisteeseen. Niin kuin nyt minulla, kun pystyin kirjoittamaan tämän kirjoituksen, vaikka mieleni on ollut todella levoton nyt kaksi päivää ja keskittyminen on ollut todella huonoa. Mutta tähän olen nyt pystynyt, jopa alhaisella keskittymisellä. Koska rutiinikseni on tullut kirjoittaa tässä sohvalla läppärin kanssa. Se on se salainen paikka, jossa luovuus aina palaa ja hengentuotokset pääsevät vapaaksi.
Yhteenveto: rajaa paikka ja toiminta
Joten jos olet kamppaillut luovuuden ja keskittymisen kanssa, luo itsellesi joku tietty paikka, missä on vain ja ainoastaan joku yksi luova aktiviteetti, mitä harjoitat. Maalaus yhdessä huoneessa. Kirjoittaminen sohvalla. Tai karsit tietokoneesta kaiken muun turhan ohjelmiston.
Voit päättää seuraavan aloituksen jo etukäteen: ”Kun olen juonut aamukahvin, istun sohvalle ja kirjoitan kymmenen minuuttia.” Tällaisia tilanteen ja toiminnan yhdistäviä suunnitelmia käsitellään Peter Gollwitzerin tutkimusartikkelissa toiminnan suunnittelusta (englanniksi).
